Mainos

Kosovon vaalit rauhalliset

Kosovossa on äänestetty tänään paikallisvaaleissa. Maakunnan albaanit ovat olleet vilkkaasti liikkeellä. Alueen serbit puolestaan tuomitsevat vaalit epädemokraattisiksi ja etnisesti puhdistetuiksi. YK sanoo vaaleja ensimmäisiksi vapaiksi ja oikeudenmukaisiksi vaaleiksi maakunnan historiassa.

Serbian edustajat tuomitsivat tänään kovin sanoi Kosovon maakunnan paikallisvaalit, joita kuvattiin "epädemokraattisiksi, etnisesti puhdistetuiksi" vaaleiksi.

-Kyse ei ole Kosovon vaaleista, vaan albaanivaaleista Kosovossa. Vaalit on tietoisesti järjestetty siten, että serbiväestö on suljettu niistä ulos, Jugoslavian liittovaltion uuden presidentin Vojislav Kostunican tukijoihin kuuluva, oppositiorintama DOS:in Kosovo-koordinaattori Momcilo Trajkovic sanoi.

Kostunica, joka vastustaa albaanienemmistöisen maakunnan irtautumista liittovaltiosta, on moittinut aiemmin vaaleja yritykseksi laillistaa serbiväestöön kohdistuva "etninen puhdistus" Kosovossa. Myös Jugoslavian entisen presidentin Slobodan Milosevicin tukijoiden mukaan vaalien tavoitteena on "albanisoida" Kosovon maakunta, jonka serbivähemmistö boikotoi vaaleja.

Milosevicin sosialistipuolueen johtoon kuuluvan Zivorad Igicin mielestä vaalit ovat laittomat eikä niillä ole mitään merkitystä. Vaalit ovat osa Yhdysvaltain sanelemaa suunnitelmaa jonkinlaisen valtion muodostamisesta Kosovoon, Igic sanoi.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.