Mainos

Kouluampumisesta levisi väärää ja ristiriitaista tietoa

Connecticutin kouluampumisesta levisi maailmalle ristiriitaista ja jopa väärää tietoa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisilähteet vahvistivat ampujan olevan 20-vuotias Adam Lanza. Muun muassa uutistoimisto AFP väitti ensin virheellisesti ampujaksi hänen isoveljeään Ryan Lanzaa, 24.

Yhdysvaltalaismedian mukaan poliisi oli ensin sekoittanut Adam Lanzan hänen veljeensä, sillä epäilty käytti veljensä henkilökorttia.

Myös uhrien lukumäärästä liikkui mediassa pitkään erilaisia arvioita. Luvut vaihtelivat kuitenkin vain vähän. Poliisi antoi ensimmäisen vahvistuksen perjantaina noin kello 23 Suomen aikaa. Tuolloin puhuttiin ainakin 27 kuolleesta. Viimeisimpien tietojen mukaan ampuja mukaan lukien joukkosurmassa kuoli 28 ihmistä.

Yhdysvalloissa mediassa levisi perjantaina tieto, että ampuja olisi surmannut sekä itsensä että vanhempansa, ensin isänsä kotonaan ja myöhemmin koululla siellä työskennelleen äitinsä. Äidin surmasta koululla kirjoitti muun muassa New York Times -lehti.

Poliisi vahvisti, että yksi uhreista surmattiin koulun ulkopuolella. Medialähteiden mukaan uhri olisi ampujan äiti. Perheen isän kohtalosta ei ollut tietoa.

Lauantaina oli epäselvää, ampuiko tappaja itsensä vai kuoliko hän poliisin luoteihin.

(MTV3 - STT- Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.