Mainos

Kreikan poliisi löysi uuden terroristikätkön

Kreikan poliision tänään tehnyt jo toisen ratsian kauan etsityn terroristijärjestön, 17. marraskuuta -ryhmän, piilopaikkaan, kertoivat poliisilähteet. Ryhmää syytetään 23 ihmisen surmaamisesta ja sen jäseniä on etsitty vuodesta 1975 saakka.

Ateenan keskustassa sijaitsevasta kerrostalosta löytyi iltapäivällä raketteja ja muita aseita. Poliisi oli jo keskiviikkona ilmoittanut löytäneensä ryhmän pääasekätkön pienen rakennuksen kellarista.

Länttä vastustavan äärivasemmistolaisen 17. marraskuuta -ryhmän jäsenet ovat välttyneet pidätykseltä siitä saakka kun, ryhmä surmasi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n Ateenan-toimiston päällikön vuonna 1975. Ryhmää epäillään myös Britannian sotilasasiamiehen murhasta vuonna 2000.

Poliisi pääsi maanantaina ryhmän jäljille, kun sen jäseneksi uskottu pommilla varustautunut mies haavoittui vakavasti pommin räjähdettyä ennenaikaisesti.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.