Mainos

Kreikan Tsipras tapaa Putinin - lähteekö Venäjä lainoittajaksi?

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras tapaa tänään Venäjän presidentin Vladimir Putinin Moskovassa.

Venäjän lähtemistä Kreikan lainoittajaksi on pidetty epätodennäköisenä, mutta Kreikan uskotaan saavan Venäjältä ainakin kaasua alehintaan. Kreikka on ostanut valtaosan kaasustaan Venäjältä. 

Venäjä on myös osoittanut kiinnostusta kreikkalaisiin hedelmiin ja maitotuotteisiin vastapakotteista huolimatta.

Kremlin edustaja kertoi viime viikolla, että Putin ja Tsipras keskustelevat maiden välisistä taloussuhteista ja EU:n talouspakotteista.

Kreikan on määrä lyhentää viimeistään torstaina noin 450 miljoonalla eurolla Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä saamaansa lainaa. Samaan aikaan Kreikan pitäisi maksaa virkamiehille palkat. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.