Mainos

Kreikan ennenaikaiset vaalit: Äänestys alkoi – saako Syriza enemmistön?

Kreikassa äänestyspaikat ovat avanneet ovensa maan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.

Vasemmistopuolue Syrizan odotetaan syrjäyttävän vaaleissa konservatiivipuolue Uuden demokratian ja käynnistävän uudestaan neuvottelut maan lainaohjelmasta.

Kreikan suurinta puoluetta suosivan vaalitavan vuoksi Syriza voi jopa saada enemmistön parlamenttiin ja muodostaa hallituksen yksinään. Tähän se tarvitsisi arvioiden mukaan 36-40 prosenttia äänistä.

Todennäköisimmin Syriza tarvitsee ainakin yhden apupuolueen, sillä mielipidekyselyissä sen kannatus on ollut 30–35 prosenttia. Oletettavin apupuolue olisi uusi keskustavasemmistolainen To Potami (Joki) -puolue, joka kampanjoi Syrizan tapaan korruptionvastaisuudella.

Jos Syrizan vaalivoitto jää niukaksi, Kreikka voi ajautua taas uusiin vaaleihin.

Äänioikeutettuja on vaaleissa noin 9,8 miljoonaa.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat iltaseitsemältä ja alustavia tuloksia odotetaan illan mittaan. Lopullisen tuloksen pitäisi olla selvillä huomisaamuna.

Kreikka ajautui ennenaikaisiin vaaleihin, kun parlamentti ei hyväksynyt päähallituspuolue Uuden demokratian presidenttiehdokasta ja hallitus kaatui.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.