Mainos

Kreikkalaiskylä: Missä poliisit viipyvät?

Pienen koilliskreikkalaisen Nea Vissan kylän asukkaat ovat pian vuoden ajan seuranneet merkillistä näytelmää rähjäisen rautatieasemansa ympäristössä. Joka aamu asemalle ilmestyy joukko toinen toistaan nääntyneemmässä kunnossa olevia ulkomaalaisia. Joskus tulijoita on useita kymmeniä, joskus vain muutamia. He ovat tummanpuhuvia ja losottavat merkillisiä kieliä. Yhtä kysymystä he osaavat toistella: ”Missä poliisit viipyvät?”

Marraskuinen aamu on näilläkin leveysasteilla kolea. Aurinko on noussut, mutta paksun pilvipeiton vuoksi on edelleen hämärää. Koko yön jatkunut vesisade hiipuu. Täällä ei näy häivähdystäkään turistioppaiden hohtavan valkoisista taloista tai kukoistavasta vehreydestä. Harmaa hallitsee.

Paikalliset ovat kertoneet, että Nea Vissan keskustaan kannattaa tulla varhain, jos välttämättä haluaa nähdä yön aikana läheisen rajan yli tulleita laittomia maahanmuuttajia. Kyläläiset eivät enää haluaisi.

Tänään rähjäisen aseman seutu on kuitenkin autio. Lyhyen pääkadun muutamat kahvilat ovat vielä kiinni. Parhaat päivänsä nähnyt traktori louskuttaa tasoristeyksen yli.

Vähän aikaa näyttää siltä, että tehostettu rajavalvonta on lannistanut sekä ihmissalakuljettajat että heidän asiakkaansa - mutta vain vähän aikaa.

Löyhkä muistetaan

Kun mitään ei tapahdu, suuntamme muutaman kymmenen kilometrin päähän Filakion kylään, missä on yksi Evroksen alueen pahamaineisista vastaanottokeskuksista. Kansainvälisten tv-yhtiöiden syksyn aikana lähettämien kuvien perusteella kyse on enemmänkin ääriään myöten täyteen ahdetusta alkeellisesta vankilasta.

Filakion vihanneskauppiaat ovat heränneet ja kehottavat kysyttäessä jatkamaan kylän läpi menevää maantietä vielä muutaman kilometrin. Kaikki tietävät vastaanottokeskuksen. Kesällä se löyhkäsi pitkälle, koska viemäröinti ei kestänyt kovaa kuormitusta.

Pysäköimme auton keskustaa vastapäätä olevan osuuskuntamyllyn sisääntulotielle. Täälläkin on päällisin puolin hiljaista. Keskusta vartioiva poliisi potkii pihalla kiviä ja vahvistaa epäilyksemme: kuvata saa vain aidan ulkopuolelta.

Nopeasti käy ilmi, että laittomien maahanmuuttajien virta Afganistanista ja eri Afrikan maista Turkin kautta Kreikkaan ei ole tyrehtynyt. Se ei ole edes merkittävästi vähentynyt.

Tilauksessa pidätys

Ensimmäinen bussilasti oli tuotu tänne jo kukon laulun aikaan. Yön kolea sade oli kastellut ja näännyttänyt rajan yli tulleet niin perusteellisesti, että poliisin perään huudettiin Nea Vissassa isoilla kirjaimilla. Kyläläiset ymmärsivät, että ainakin naiset ja lapset piti saada lämpimään nopeasti. Siksi virkavalta soitettiin hätiin poikkeuksellisen aikaisin.

Monilla Kreikkaan tulevilla laittomilla maahanmuuttajilla on edelleen se käsitys, että heti kun raja on ylitetty, kannattaa tarjoutua pidätettäväksi. Näin pääsee suorinta tietä Ateenaan anomaan turvapaikkaa. Todellisuudessa pidätys kuitenkin tarkoittaa usein viikkojen, joskus jopa parin kuukauden oleskelua painajaismaisissa vastaanottokeskuksissa. Kun ovet lopulta aukeavat, käy ilmi, että turvapaikasta voivat haaveilla vain ani harvat.

Pahin tilanne oli loppukesästä. Nyt painetta on vähemmän. Kylmä karkottaa herkkähipiäisimmät paremman elämän tavoittelijat.

Toisaalta ihmissalakuljettajille maksetaan rajalla enemmän. Tämän vahvistavat Ateenassa tilannetta jo kuukausia seuranneet maahanmuuttajat. Rahaa vastaan halutaan kuljetus rajalta suoraan Ateenaan niin, ettei Kreikan viranomaisille jää saapumisesta muistoksi sormenjälkiä.

Ateenassa haalitaan rahaa enemmän ja vähemmän, yleensä enemmän laittomin keinoin. Sen jälkeen ”järjestelijöitä” tilataan matka Italiaan tai mieluummin Saksaan. Tällainen ”kokonaispaketti” maksaa useita tuhansia euroja.

Filakioon tänä aamuna tulleet eivät ymmärtäneet tai pystyneet tekemään tätä väistöliikettä. Keskuksen takapihalla kolmisenkymmentä maahanmuuttajaa jonottaa voidakseen antaa vaaditut sormenjälkinäytteet. Juuri näiden näytteiden perusteella muualle Eurooppaan turvapaikkaa tai oleskelulupaa hakemaan päätyvien alkuperäinen saapumismaa voidaan jäljittää.

Toisella puolella rakennusta ikkunat alkavat aueta, kun videokamera ilmestyy piikkilangoilla vahvistetun aidan taakse.

”Me olemme olleet täällä kaksikymmentä päivää. Täällä ei ole ruokaa eikä vettä. Vessa on erittäin huono”, huutaa musta mies kaltereiden takaa. Kuusi muuta seuraa sivusta.

”Miksi me olemme täällä? Miksi meitä ei päästetä lähtemään?, kysyy toinen viereisestä ikkunasta.

Kolmen bussin päivä

Kuluu noin puoli tuntia ja pihaan kaarta uusi bussi. Myös se on täynnä. Ei ole vielä edes puolipäivä ja tähän yhteen vastanottokeskukseen on tullut jo arviolta noin kuutisenkymmentä laitonta maahanmuuttajaa.

Sisällä käyneet terveysministeriön lähettämät lääkärit ja sosiaalityöntekijät arvioivat, että kaltereiden takana on vajaat kaksisataa aiemmin tullutta. Tilaa on vielä korkeintaan viidellekymmenelle ja jo se tarkoittaa normaalien standardien mukaan epäinhimillisiä olosuhteita.

Kun toisen bussin matkustajat on saatu karkeasti ryhmiteltyä ja jono sormenjälkinäytteitä ottavan rajaviranomaisen pakeille pitenee taas, pihalta kuuluu jälleen dieselmoottorin jyrinää: bussi numero kolme on saapunut. Lounaaseen mennessä Filakioon on tullut lähes sata maahanmuuttajaa.

Pohjoisesta tulevan EU-kansalaisen olo alkaa tuntua epätoivoiselta.

Piikkilankasykkyröiden takana nuokkuvia ei tarvitse katsoa kuin kerran ymmärtääkseen, että moni pakenee kotimaastaan syystä. Myös katastrofaalisen huono elintaso on syy.

Mutta toisaalta tällaista virtaa Eurooppa ei myöskään kestä, ei henkisesti eikä aineellisesti.

Huono maine huononee

Pakenemme epätoivoista oloa Nea Vissaan. Toivomme näkevämme vielä yhden lastin niitä, jotka kyselevät poliisien perään. Reissu on turha. Tämän päivän aalto on täällä päässä ohi.

Tilaamme nuhjuisesta kuppilasta syötävää. Pöydät ovat täynnä. Kyse on selvästi paikallisten viljelijöiden kantapaikasta. Istumme ulos. Aurinko on puhkaissut pilvipeitteen ja lämmittää jo niin, että keskellä marraskuuta mieleen tulee Suomen kesä.

Ravintoloitsija kertoo, että ”vieraita” on taas kuljetettu ikkunan alta pois kolmeen otteeseen.

”Mutta ei se ole vielä mitään. Olisittepa olleet täällä kesällä”, mies heittää asetellessaan aterimia pöytään.

”Olen kyllästynyt tähän paikkaan. Asiakkaiden keski-ikä on 80. Kohta ne kuolevat pois. Sitten täällä ei ole ketään, koska nuoret eivät tänne halua”, mies sättii. Myös hän itse on lähempänä auringonlaskua kuin kuuttakymmentä.

Ennen Evroksen alueen kehitystä jarrutti nahistelu Turkin kanssa. Nyt Kreikan koilliskulman mainetta tahraa laiton kansainvaellus, jolle ei näy loppua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.