Mainos

Ku Klux Klan tukee Donald Trumpin presidenttikampanjaa

Pahamaineinen Ku Klux Klan on ilmoittautunut Nevadassa miljardööri Donald Trumpin presidenttiehdokaskampanjan tukijaksi.

Republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva liikemies Donald Trump on kerännyt Ku Klux Klan -liikkeen jäsenistä innokkaita kannattajia Yhdysvalloissa.

Joukko valkokaapuisia liikkeen aktiiveja osallistui republikaanien Nevadan puoluekokoukseen kuluneella viikolla. Joukkio herätti huomiota muun muassa esittämällä natsitervehdyksiä.

Asiasta uutisoi The Independent.

Kristillisen radiokanavan johtaja Krystal Heath raportoi muutaman liikkeen jäsenen kantaneen Nevadassa Trumpin nimellä varustettuja kylttejä, joissa luki ”Voimme tehdä Amerikasta suuren jälleen”. Heathin mukaan puolukokouksen vapaahtoisia oli pyydetty olemaan piittaamatta heistä.

Ensi viikolla vaaleissa on niin kutsuttu supertiistai. Tuolloin republikaanien esivaalit ja vaalikokoukset pidetään 13 osavaltiossa, joiden 616 edustajaa ovat noin neljännes kaikista puoluekokousedustajista.

Ku Klux Klanin jäsenmäärä on noussut

Ku Klux Klan perustettiin vuonna 1865 Yhdysvaltain sisällissodan ja orjuuden lakkauttamisen jälkimainingeissa. Liikkeen toiminta tukahdutettiin 1870-luvun alkupuolella. KKK perustettiin uudestaan vuonna 1915. Liikkeen kultakausi oli 1920-luvulla, jolloin joka seitsemäs amerikkalainen oli sen jäsen.

Ku Klux Klan on yhä olemassa, mutta sen jäsenmäärä ja vaikutusvalta ovat nykyisin selvästi vähäisemmät kuin liikkeen suuruudenajalla. The Independentin mukaan Yhdysvalloissa oli viime vuonna 190 aktiivista liikkeen kannattajaa. 15 vuotta sitten heitä oli 28.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.