Mainos

Kumamoton järistysalueen lapsilla pelkoja ja stressiä

Japanissa Kumamoton maanjäristysalueella asuvilla lapsilla on ilmennyt pelkotiloja ja stressiä voimakkaiden järistysten jälkeen.

Kumamoton kaupunki aikoo kutsua noin 60 000 lasta terveystarkastukseen, joiden tarkoituksena on löytää ahdistuneimmat lapset ja auttaa heitä. Asiasta uutisoi uutistoimisto Kyodo. 

Tarkastuksiin kutsutaan lapsia tarhaikäisistä lukiolaisiin. Alueen kouluihin aiotaan myös lisätä koulupsykologeja. Koulut on määrä avata Kumamotossa uudestaan viimeistään ensi viikolla.   

Alueen lapsiperheiden asioista vastaavan keskuksen mukaan kymmenet vanhemmat ovat pyytäneet apua lasten ahdistukseen, kiukunpuuskiin ja puhumattomuuteen. Osa lapsista ei muun muassa uskalla mennä kotiin jälkijäristysten pelossa.  

Viime kuussa tapahtuneissa järistyksissä Kumamotossa kuoli 49 ihmistä. Osa paikallisista asuu yhä väliaikaismajoituksissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.