Mainos

Kumivene puhkesi – jälleen uhreja Välimerellä

Noin neljänkymmenen ihmisen pelätään hukkuneen, kun Libyasta lähtenyt kumivene räjähti tai tyhjeni Italian rannikon edustalla.   

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan Sisiliaan pelastetut kertoivat tiistaina, että veneessä oli 137 ihmistä. Kun kumivene räjähti tai tyhjeni, noin 40 ihmistä hukkui.  

Pelastuneet kuuluivat noin 200 ihmisen joukkoon, joka oli lähtenyt matkaan kahdella veneellä.  

Rahtialuksen pelastamat saapuivat tiistaina Cataniaan Sisilian itärannikolle. Laivassa oli myös viisi kuollutta.  

Kolmen viime päivän aikana Italian rannikkovartiosto on pelastanut mereltä noin 7000 maahanpyrkijää.  

Lähes 1800 ihmisen arvioidaan hukkuneen Välimerellä Libyan ja Italian välillä tänä vuonna.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.