Mainos

Kuningataräiti täytti sata vuotta

Englannin kuningataräiti täytti tänään sata vuotta. Kuningataräidin satavuotisjuhlallisuuksia on vietetty pitkin alkuvuotta ja varsinaiset kutsut on järjestetty jo heinäkuussa. Merkkipäivään liittyi kuitenkin tapahtumia, joihin kansalaisetkin pääsivät osallistumaan.

Kuningataräiti

Kuningataräidin aamu alkoi sotilaiden esittämällä syntymäpäivälaululla sekä onnittelukortilla, jonka hän kaikkien satavuotiaiden tavoin sai kuningatar Elisabet II:lta. Kortin oli allekirjoittanut "Lilibet" - siis kuningatar lapsuutensa hellittelynimellä. Tämän jälkeen päivänsankari ajoi neljän valkoisen hevosen vetämillä kieseillä tyttärenpoikansa prinssi Charlesin kanssa Buckinghamin palatsiin ja otti vastaan 41 kunnialaukausta.

Palatsin parvekkeelta hymyilevä kuningataräiti tervehti kahden tyttärensä saattelemana paikalle saapunutta kansaa, jota poliisin arvioiden mukaan oli 40 000-päinen joukko. Vaaleansiniseen pukeutuneen päivänsankarin nähdessään ihmiset puhkesivat spontaaniin onnittelulauluun.

Innokkaimmat leiriytyivät jo eilen matkareitin varrelle varmistaakseen itselleen hyvät katselupaikat. Vaikka Britannian kuningashuone on kärsinyt viime vuosina skandaalin toisensa jälkeen, kuningataräidin suosio on pysynyt hyvin korkealla.

Päivänsankaria muistettiin monin tavoin. BBC aloitti päivän lähetyksen kansallishymnillä ja useat lehdet muistivat syntymäpäivää julkaisemalla erityisiä liitteitä. Gintonicia - päivänsankarin lempijuomaa - tarjoiltiin monissa paikoissa asiakkaille ilmaiseksi. Syntymäpäivänä myyntiin laskettiin myös erityinen juhlapostimerkkiarkki.

Useat valtionpäät lähettivät kuningataräidille onnittelunsa, joissa kaikui kunnioitus pitkää elämäntyötä kohtaan. Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin ylisti onnittelussaan päivänsankaria työstä sodan uhrien hyväksi. -Mieleenpainuvinta hänessä on harvinainen velvollisuudentunto, totesi Britannian pääministeri Tony Blair, jonka mukaan päivänsankari sopii esimerkiksi itse kullekin.

Kuningataräiti on ensimmäinen Englannin kuningashuoneen edustaja, joka on yltänyt sadan vuoden ikään. Seuraavaksi hän on ilmoittanut tähtäävänsä vuoteen 2002, jolloin juhlitaan hänen tyttärensä 50-vuotista hallitsijakautta.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.