Mainos

"Kuoleman eläintarhasta" pelastettu tiikeri menehtyi

Indonesiassa surullisen kuuluisasta Surabayan eläintarhasta pelastettu Melani-tiikeri on kuollut.

Järkyttävän nälkiintyneen tiikerin kuvat alkoivat kiertää ahkerasti netissä noin vuosi sitten, jonka johdosta ihmiset ryhtyivät vaatimaan toimia eläintarhaa vastaan. Surabaya on saanut lisänimen "kuoleman eläintarha", koska tarhassa on kuollut niin monia eläimiä.

Melani pelastettiin eläintarhasta viime vuoden heinäkuussa ja siirrettiin Jakartassa sijaitsevaan safaripuistoon. 16-vuotias tiikeri sijoitettiin erityistiloihin, jossa sillä oli oma eläinlääkäri.

Melani kärsi vakavasta ruoansulatushäiriöstä, jonka se oli saanut syötyään pilaantunutta lihaa.

Tiikerin tilaa ei saatu kuitenkaan paranemaan edes vuoden tehohoidon jälkeen. Tiikeri menehtyi viime kuun aikana nukkuessaan, Indonesian eläintarhajärjestön tiedottaja Tony Sumampau kertoo.

Järjestö toivoi, että vakavasti sairas tiikeri olisi lopetettu jo viime vuoden syyskuussa, mutta taipui eläinaktivistien protestien edessä.

– Sen naamasta oli selvästi nähtävissä, että se kärsi niin kovasti… se kävi sääliksi, Sumampau totesi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.