Mainos

Kuolleeksi luultu mies pelasti koiransa

Pommi-iskujen jälkeisessä Bagdadissa on koettu hämmästyksen hetkiä.

Naapurit luulivat Muhein koko perheen kuolleen pommi-iskuissa aiemmin tällä viikolla. Perheen koiran nähtiin jääneen eloon ja oleskelleen raunioituneen talon katolla.

Hämmästys olikin suuri, kun Farouq Omar Muhei saapui poikansa kanssa pelastamaan koiraansa. Bagdadissa tapahtuneessa pommi-iskussa sai surmansa ainakin 127 ihmistä. Muhein perheen oletettiin olevan uhrien joukossa, mutta iskun aikaan kotona olivat vain Muhei ja hänen poikansa Omar. He selvisivät iskusta, mutta olivat tähän päivään saakka hoidettavana sairaalassa.

Koira - Liza - oli kiinni ketjussaan, joten ei päässyt pakoon katolta. Lizan vesiastiakin oli vielä jäljellä, tosin tyhjänä. Muhein veli Fuad haki koiran varovasti alas.

(MTV3 - APTN)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.