Mainos

Kuolleena autossaan 6 vuotta – pankkitilin suoraveloitus hoiti maksut

Remonttimies teki Yhdysvaltain Michiganissa kuluneella viikolla karmaisevan löydön.

Pontiacin kaupungissa sijatsevan asunnon autotallista löytyi muumioitunut naisen ruumis. Viranomaiset epäilevät, että nainen on ollut kuolleena ainakin kuusi vuotta,  uutisoi CNN. 

Ruumis löytyi autotallisssa olevan auton kuljettajan paikalta - avain oli puoliksi virtalukossa.

Kukaan naisen naapureista ei ollut osannut epäillä tämän kuolemaa. Naapureiden mukaan yksikseen viihtyvä nelikymppinen nainen matkusti paljon ja saapui kotiinsa aina vain muutamiksi päiviksi. 

Vuonna 2007 eräs naapureista otti yhteyttä poliisin, koska naista ei ollut näkynyt pitkiin aikoihin. Poliisi kävi talon ulkopuolella, mutta poistui, koska mitään epäilyttävää ei ilmennyt.

Pankin suoraveloituspalvelu hoiti naisen laskut vuosikausia, kunnes tili tyhjeni. Hiljattain pankki takavarikoi talon maksamattomien laskujen takia. 

Tällä viikolla paikalle lähettettiin remonttimies korjaamaan talon rikkinäistä kattoa, jolloin naisen kohtalo paljastui.

Saksalaistaustaisen naisen kuolisyytä selvitellään parhaillaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.