Mainos

Kuolleita ja öljyn peittämiä eläimiä keräilty Kaliforniassa

Kaliforniassa yritetään pelastaa viime viikon öljyvuodon jäljiltä öljyn peittäminä löydettyjä vesinisäkkäitä ja lintuja. Talteen on otettu esimerkiksi ruskopelikaaneja, merileijonia ja pohjanmerinorsuja.  

Lisäksi eläimiä on löytynyt kuolleena. Viranomaisten mukaan ruumiit tutkitaan, jotta saadaan selville, onko kuolema ollut öljyn aiheuttama.  

Elävinä löydetyt eläimet toimitetaan hoitopaikkoihin, joissa ne yritetään hoitaa kuntoon ja palauttaa takaisin luontoon.  

Lähes 400 000 litran raakaöljyvuodon kokonaisvaikutuksia alueen luontoon ei vielä voida arvioida. Öljy levisi lähelle suojelualuetta, jossa on esimerkiksi valaita, delfiinejä, yli 60 eri lajia merilintuja ja yli 500 kalalajia. Alueen merileijonakanta oli jo ennen vuotoa kärsinyt ruoan puutteesta, minkä syyksi biologit ovat arvelleet meren lämpötilan kohoamista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.