Mainos

Kuoppa keskeytti matkan hautajaisiin - valtio oikeuteen

Eteläafrikkalainen mies aikoo haastaa valtion oikeuteen, koska hän ei päässyt äitinsä hautajaisiin tiessä olleen kuopan takia.

Eteläafrikkalaisen Beeld-lehden mukaan professori Wannie Carstensin auto osui kuoppaan sillä seurauksella, että rengas puhkesi. Carstens oli tapahtumahetkellä matkalla äitinsä hautajaisiin.

Auto hinattiin lähimpään kaupunkiin, jossa rengas vaihdettiin ehjään. Carstens ei kuitenkaan voinut jatkaa matkaa, koska autoon oli voinut tulla muitakin vaurioita.

- Veljeni oli surullinen ja siskoni itki, Carstens kertoi lehdelle.

Carstens vaatii valtiolta noin 600 euron korvauksia autolle koituneista vahingoista. Viranomaiset ovat myöntäneet, että professorin ajama tie on korjausten tarpeessa, mutta rahaa niihin ei ole.

Etelä-Afrikan tieverkko on kurjassa kunnossa. Kuoppien arvioidaan aiheuttavan vuosittain lukuisia loukkaantumisia sekä miljoonakulut autoilijoille.

(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.