Mainos

Kuljettaja pidätetty traagisessa turmassa: Koulubussi ajoi puuhun – kuusi pientä lasta kuoli ja 20 loukkaantui

Koulubussin kuljettaja on pidätetty Tennesseessä Yhdysvalloissa sattuneen traagisen onnettomuuden johdosta.

Kuusi lasta kuoli, kun koulubussi suistui tieltä ja törmäsi puuhun. Yli 20 lasta on viety sairaalahoitoon, kertoo USA Today. Uhrit ovat iältään 5-10-vuotiaita.  

Lapset olivat matkalla koulusta kotiin Chattanoogan kaupungissa. 

24-vuotias kuljettaja on pidätetty ja häntä odottaa viisi eri syytettä kuolemantuottamuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja holtittomasta ajosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.