Mainos

Kuva "lapsiterroristista" kuohuttaa Israelia

Arviolta 600000 palestiinalaista vietti perjantaita Israelin armeijan ulkonaliikkumiskieltoon julistamissa Länsirannan kaupungeissa. Israelilaisia puolestaan kuohuttivat perjantain lehdissä julkaistut kuvat, jossa palestiinalainen pikkulapsi on puettu itsemurhaiskun tekijäksi. Pienokaisella on jopa räjähdevyö yllään.

Israelin armeijan mukaan kuva löytyi etsintäkuulutetun militantin kodista Hebronissa. Armeijan etsimän miehen serkun mukaan pikkupoika oli puettu terroristivarusteisiin perhejuhlassa "huvin vuoksi". Palestiinalaiset sen sijaan ovat epäilleet kuvan aitoutta.

Palestiinalaisten tiedotusministeri Jasser Abed Rabbo närkästyi kuvan julkaisemisesta.

-He käyttävät tätä oikeuttaakseen Israelin rikokset palestiinalaisia kohtaan ja jatkaakseen palestiinalaisalueiden miehittämistä, Rabbo sanoi. Palestiinalaishallinnon edustajien mukaan kuva ei merkitse sitä, että lapsia käytettäisiin itsemurhaiskuissa.

Työministeri Ghassan al-Ghatib muistutti, että monet palestiinalaiset ihailevat itsemurhaiskujen tekijöitä, mikä on vain osoitus palestiinalaisten epätoivoisesta tilanteesta israelilaismiehityksen alla.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 28.06.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.