Mainos

Kuva: Näin läheltä venäläiskone ohitti Ruotsin tiedustelukoneen

Venäläiset sotilaskoneet ovat lentäneet useasti äärimmäisen lähellä ruotsalaisia tiedustelukoneita, kertoo Ruotsin asevoimien radiotiedustelu FRA.  

Puolustusvoimien nettisivulla on julkistettu kuva, jossa venäläinen Su-27-kone lentää silmämääräisesti ehkä vain 10 metrin päässä ruotsalaiskoneen siivenkärjestä.  

FRA:n tiedottajan Anni Böleniuksen mukaan kuva päätettiin julkaista esimerkkinä siitä, millaiselta Venäjän muuttunut käytös näyttää.  

-Tapauksia on ollut useampia. Olemme todistaneet tätä oikeastaan koko viime vuoden, erityisesti viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana, Bölenius sanoo.  

FRA:n mukaan sotilaallinen aktiivisuus on yleisesti lisääntynyt Itämeren yllä. Ruotsin puolustusvoimien mukaan Venäjä käyttäytyy nyt selvästi aggressiivisemmin kuin aiempina vuosina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.