Mainos

KUVA: Tästä laukusta löytyi ruumis saksalaispuistosta

Saksassa poliisi on julkaissut kuvan matkalaukusta, jonka sisältä löytyi ruumis Stuttgartissa sijaitsevasta puistosta.

Ohikulkijat löysivät puistosta sunnuntaina kaksi veristä matkalaukkua, joiden sisällä oli miehen ja naisen ruumiit.

Eilen suoritetussa ruumiinavauksessa varmistui, että mies ja nainen olivat kuolleet väkivallan uhreina, kertoo Stuttgarter-Zeitung. Kuolinsyyksi varmistui useat lyönnit ja veitseniskut. Tarkkaa kuolinaikaa ei pystytty määrittelemään.

Miesuhri tunnistettiin pian löytämisen jälkeen 50-vuotiaaksi kodittomaksi mieheksi, joka oli poliisille tuttu useista pikkurikoksista. Nainen on edelleen tunnistamatta.

Poliisi pyysi tapauksen jälkeen vihjeitä henkilöistä, joiden oli nähty liikkuvan puiston alueella isojen matkalaukkujen kera. Poliisin mukaan vihjeitä on tullut useita kymmeniä. Poliisi jätti tuolloin tarkoituksella julkaisematta tiedon siitä, millaisista laukuista ruumiit löydettiin.

Poliisi on nyt pyytänyt yleisöltä lisää vihjeitä kuvan matkalaukkuun liittyen.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.