Mainos

KUVAT: Hollannissa hurja 150 auton kolari

Hollannissa kaksi henkilöä on kuollut noin 150 auton kolaroitua A58-moottoritiellä. Lisäksi ainakin 26 ihmistä loukkaantui.

Onnettomuus sattui aamulla hieman kahdeksan jälkeen paikallista aikaa. Autot kolaroivat Goesin ja Middleburgin välisellä moottoritiellä, noin 150 kilometrin päässä Amsterdamista. 

Onnettomuuspaikalla oli ollut tapahtuma-aikaan sakea sumu, jonka seurauksena autot kolaroivat moottoritien molemmin puolin. 

Onnettomuutta todistanut Inge Geldof kuvaili nähneensä yhtäkkiä sumuseinämän ja ennättäneensä jarruttaa juuri ja juuri kolarin välttääkseen.

– Näkyvyys oli alle 50 metriä, mutta ihmiset ajoivat siellä silti täyttä vauhtia, toinen silminnäkijä totesi puolestaan paikallisradio Omroep Zeelandin haastattelussa.

Turmapaikalle lähetettiin kaikkiaan 50 ambulanssia. Vakavimmin loukkaantuneet kuljetettiin sairaalahoitoon Rotterdamiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.