Mainos

Kuva ja video: Ilo vaihtui epäuskoon ja kyyneliin Clintonin joukoissa

Demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin kannattajien mieliala on kääntynyt pettyneeksi sitä mukaa kun tiedot Trumpin johdosta alkoivat tippua. Vaalinvalvojaisten ilon huudahdukset ovat kääntyneet epäuskoisiksi ilmeiksi eri puolilla Yhdysvaltoja.


Aamulla varhain Suomen aikaa tuli tieto, että republikaanien ehdokas Donald Trump on voittamassa myös Pohjois-Carolinassa, joka on eräs USA:n vaalien ratkaisevista osavaltioista. Trumpin ääniosuus oli 51 prosenttia, kun äänistä oli laskettu 93 prosenttia.

Ennusteiden mukaan Trump on voittamassa myös niin ikään merkittävissä Floridan ja Ohion osavaltioissa.

Demokraattien Hillary Clinton on voittamassa puolestaan muun muassa Virginiassa.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.