Mainos

KUVAT ja VIDEO: Raju metsäpalo uhkaa Tshernobylin ydinvoimalaa – säteilytasot normaalit

Pohjois-Ukrainassa riehuva suuri metsäpalo aiheuttaa huolta, sillä se uhkaa levitä Tshernobylin hylätylle ydinvoimala-alueelle. 

Voimalan tiedottajan Maria Rudenkon mukaan asiassa ”ei ole ongelmaa", kertoo ABC News

Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk on myös kommentoinut metsäpaloa. 

– Tilanne on hallinnassa, mutta tämä on isoin palo sitten vuoden 1992, emme ole nähneet tämän mittaluokan paloa ennen, Jatsenjuk sanoi uutistoimisto Reutersille

Jatsenjuk on seurannut sammutustöitä itse paikan päällä helikopterissa. 

Tiistaina Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov kirjoitti, että tuulet levittävät liekkejä kohti voimalaa, jossa sattui vuonna 1986 maailman pahin ydinvoimalaonnettomuus. 

Säteilytasot normaalit

Tshernobylin reaktori 4 on peitetty sementtikuvulla, joka on tarkoitus korvata uudella vuonna 2016.

– Palo on noin 20 kilometrin päässä ydinvoimalasta. Pelastushenkilökuntamme tekee kovasti töitä, jotta leviäminen saadaan estetyksi, pääministeri Jatsenjuk sanoo. 

Viranomaisten mukaan säteilytasot ydinvoimalan alueella ovat normaalit.

Viime helmikuussa asiantuntijat varoittivat, että Tshernobylin alueen metsissä on yhä vaarallinen määrä myrkyllisiä isotooppeja, joita metsäpalot voivat levittää. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.