Mainos

Kuvat: Kalifornian maastopalojen karu saldo – tuhoutuneita koteja, ulkoilma myrkyllistä

3000 palomiestä painaa pitkää päivää rutikuivassa Kaliforniassa, jota laajenevat maastopalot piinaavat. Uutistoimisto Reutersin mukaan palontorjunta on tuottanut tulosta.

Santa Claran palo on saatu rajattua kansallispuiston sisään alueelle, joka käsittää noin 150 neliökilometriä. Paloalue kattaa noin 40 prosenttia alueesta.

Maastopalot ovat kuitenkin aiheuttaneet jo mittavia tuhoja: lieskat ovat jo nielaisseet 18 kotia. Keskiviikkona kaivinkoneen kuljettaja kuoli yrittäessään sammuttaa pientä paloa ja kaivinkone kaatui liekkeihin.

Maastopalojen ilmaan nostama savu on myös saanut viranomaiset kehoittamaan kansalaisia välttämään ulkoilma-aktiviteetteja.

Palo on ajanut myös kansallispuiston eläimiä pakosalle. 

Pohjois-Kalifornian palo

Ongelmat eivät rajaudu Kaliforniassa ainoastaan Santa Claraan, vaan noin viisisataa kilometriä pohjoisemmassa taistellaan myös maastopaloa vastaan.

Sielläkin 20 kotia on jo tuhoutunut tulipaloissa ja noin 2000 rakennusta on edelleen vaarassa jäädä liekkien alle. 

Kalifornian paloalueille on julistettu hätätila.

Maastopalot suurkaupungin kokoisia

Myös Arizonan ja New Mexicon osavaltioissa maasto on palanut laajoilla alueilla. CNN:n uutisankkurin mukaan palavan maaston kattava alue on jo puolitoista kertaa Pariisin kokoinen.

Palot ovat saaneet alkunsa kuumasta ja kuivasta säästä. Hellevaroitusalueella elää Yhdysvalloissa tällä hetkellä yli 30 miljoonaa ihmistä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.