Mainos

Kuvat kouluampumisesta: Pikkukaupunki sokissa – ”makasin ammuttujen joukossa”

Yhdysvaltain Oregonissa uusimman kouluampumisen näyttämöksi joutunut Roseburgin kaupunki suree joukkosurmassa kuolleita.

Asukkaat aikovat kokoontua illalla Yhdysvaltain aikaa pitämään kynttilämuistotilaisuuden uhreille, kertoo paikallinen uutissivusto. 

– Tämä on rauhallinen yhteisö. Tällaisen mittaluokan rikos on koko yhteisölle valtava sokki, sanoi paikallispoliisi John Hanlin tiedotustilaisuudessa surmatöiden jälkeen.

Roseburg on 22 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee noin 300 kilometriä etelään Oregonin suurimmasta kaupungista Portlandista. Ampuminen tapahtui Umpquan koulussa, jossa opiskelee paljon myös aikuisopiskelijoita. Kaikkiaan koulussa on noin 3 000 täysipäiväistä ja noin 10 000 osa-aikaista opiskelijaa.

Umpquan koulun syyslukukausi oli alkanut vasta maanantaina. 

Torstaiaamuna mediatietojen mukaan klo 10:38 26-vuotias mies avasi tulen kampuksella. Poliisin kerrotaan tunnistaneen hänet.

"Näin opettajaan osuvan"

18-vuotias Kortney Moore kertoo paikalliselle News-Review–lehdelle olleensa kirjoitusluokassa oppitunnilla, kun ikkunan lävisti luoti. Hän kertoo lehdelle nähneensä opettajansa saavan osuman päähänsä.

Hänen mukaansa ampuja oli tässä vaiheessa sisällä rakennuksessa ja käski opiskelijoita nousemaan ylös ja kertomaan uskontonsa. Tämän jälkeen tulitus alkoi.

Moore kertoi lehdelle maanneensa luokassa ammuttujen ihmisten joukossa.

23-vuotias Brady Winder kertoi lehdelle olleensa viereisessä luokassa ja kuulleensa ensin kovan jymähdyksen, joka ei kuulostanut laukaukselta. Sen jälkeen hän kuuli laukauksia, jolloin opiskelijat pakenivat etuovesta.

– He lähtivät kuin muurahaiset. Ihmiset huusivat, hän kertoi lehdelle.

Hannah Miles puolestaan oli viereisessä luokkahuoneessa, johon kuului ääntä viereisestä luokasta. Hänen mukaansa kuulosti siltä kuin joku olisi läpsyttänyt mittatikkua liitutauluun.

Opettaja meni katsomaan, oliko kaikki kunnossa, jolloin luokasta kuului useita laukauksia. Luokassa olleet pakenivat ja jättivät kaiken taakseen.


"Piileskelimme ja painauduimme toisiimme"

Hoitajaopiskelija Jared Norman kertoi lehdelle lukkiutuneensa kahvilaan 50 muun opiskelijan kanssa. He eivät tienneet, mitä tapahtui ja olivat kauhuissaan.

Lehden mukaan tilanne oli kaoottinen.

CNN:n mukaan ampuja näyttää siirtyneen luokkahuoneesta toiseen, sillä kuolleita löytyi ainakin kahdesta eri luokasta.

Opiskelija Cassandra Welding kertoo CNN:lle kuulleensa kesken oppitunnin outoa ääntä, joka muistutti ilmapallon poksahtelua. Hän tiesi heti jotakin olevan vialla ja laskeutui maahan kuten muutkin oppilaat.

Weldingin mukaan opiskelijat painautuivat toisiinsa ja piileskelivät reppujen ja tuolien takana ja pöytien alla.

Lukitsimme ovat, sammutimme valot ja olimme aika lailla paniikinomaisessa tilassa, hän kertoi CNN:lle.

Weldingin mukaan he soittivat hätänumeroon, vanhemmilleen ja rakkaimmilleen.

– Emme tienneet, mitä tulisi tapahtumaan ja olisivatko ne meidän viimeisiä sanojamme, hän sanoi CNN:lle.

Puolenpäivän jälkeen opiskelijat evakuoitiin kampukselta rakennus kerrallaan busseihin, paikallislehti kertoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.