Mainos

KUVAT: MTV Egyptissä – "Sahara ei ole vain hiekkaa"

Egyptin läntinen aavikko on kuin valtaisa ulkoilmamuseo. Aavikon hiljaisuudessa esihistoriallinen aika, jolloin Sahara oli vehreää savannia, herää eloon.

Savannin elämästä ja uskomuksista kertovat kalliomaalaukset ovat kaksi kertaa faaraoiden aikaa vanhempia. Kuivassa ilmastossa strutsinmunatkin säilyvät tuhansia vuosia ja aavikon kovaan maaperään kerran painuneet jäljet ovat lähes ikuisia. Tänä päivänä on mahdollista nähdä, missä 1920-30 -luvun tutkimusmatkailijat ovat liikkuneet.

Hiekan monet värit

Egyptin läntisellä aavikolla ajatus Saharasta hiekka-aavikkona saa kyytiä heti kättelyssä. Vain viidennes Saharan Egyptin alueesta on perinteistä hiekkaista dyynimaisemaa. Maisemat vaihtelevat jylhistä vuorista kivikkoiseksi laavakiven peittämäksi ”kuumaisemaksi”. Vaihtelua maisemaan tuo myös hiekan vaihtuva väri syvän kuparinpunaisesta vitivalkoiseen.

Pehmeässä hiekassa etenkin aavikkotuulen puhaltaessa jäljet häipyvät sekunneissa. Kovassa maaperässä jäljet pysyvät kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia vuosia. Egyptin Itäisellä aavikolla on kohtia, joissa on vielä näkyvissä Rooman valtakunnan aikaisia kärrynpyörien jälkiä.

Aavikko kiehtoo ja pelottaa

Egyptiläiset ovat faaraoiden ajoista asti sekä pelänneet että ylenkatsoneet aavikkoa, jota on 95 prosenttia Egyptin pinta-alasta. Syvälle aavikolle ovat kautta historian uskaltautuneet vain harvat huimapäiset ja seikkailunhaluiset tutkimusmatkailijat ja tiedemiehet. 

Maaliskuussa Egyptin läntisellä aavikolla matkasi kahden viikon ajan lähes 20 kansallisuutta edustanut satapäinen tiedemiehistä, journalisteista ja kokeneista aavikkomatkaajista koostunut tutkimusretkikunta 32 maastoautolla. ”Kamal Expedition” eli Kamal -tutkimusmatkaksi nimetty tapahtuma oli ainutlaatuinen ja historiallinen.

Ekoturismia tutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä

Reitti seurasi 1900-luvun alun egyptiläisten ja kansainvälisten aavikkotutkijoiden reittiä. Nimensä matka sai egyptiläiseltä prinssi Kamal El Din Husseinilta, joka uhrasi kruununsa ja paikkansa Egyptin hallitsijana seuratakseen sydäntään, joka sykki tutkimattomalle ja tuntemattomalle aavikolle.

Kamal El Din Hussein oli ensimmäinen aavikkomatkaaja, joka teki matkansa autolla. Bensiiniä ja muita tarvikkeita kuljetti 500 kamelin karavaani. Vuonna 1925 hän löysi ja nimesi lähellä Sudanin ja Libyan rajaa sijaitsevan valtaisan tasangon ”Gilf El Kebiriksi”. Vuonna 1933 ”Englantilainen potilas” -kirjasta ja elokuvasta tunnettu aavikkomatkaaja kreivi Laszlo Almasy pystytti Gilf El Kebirin tasangolle Kamal el Din - muistomerkin.

Gilf El Kebir julistettiin kansallispuistoksi vuonna 2007. Nykyään alueelle järjestetään myös turistimatkoja, jotka kestävät yleensä kaksi viikkoa. Matkoilla yövytään teltassa ja kaikki tarvittava jokaista vesipisaraa ja polttoainelitraa myöten on kuljetettava mukana.

Huikeita kalliomaalauksia

Unkarilainen Almasy löysi vuonna 1933 Gilf Kebirin alueelta kallioluolan, joka oli täynnä ihmis- ja eläinhahmoisia maalauksia. Maalauksissa esiintyy myös ihmishahmoja, jotka näyttävät uimareilta. Luola onkin nimetty ”Uimarien luolaksi”. Tämän päivän tiedemiehet kiistelevät yhä siitä, kuvaavatko uimarihahmot vedessä uivia ihmisiä vai transsissa toisiin todellisuuksiin matkaavia shamaanihahmoja.

Uimarien lisäksi muinaiset maalarit ovat ikuistaneet kallioseinään myös kirahveja, strutseja, arkisia elämäntapahtumia kuten metsästystä sekä mystisen päättömän pedon, joka on tutkijoille vielä suurempi arvoitus kuin uimarit.

Vain osa alueen kallioluolista on avoinna turisteille. Kalliomaalauksia ja kiveen hakattuja ja kaiverrettuja kuvauksia noin 10 000 vuoden takaisesta elämästä löytyy koko ajan lisää, sillä vasta noin viidennes Gilf Kebirin alueesta on tutkijoiden kartoittamaa. 

Aavikko jättää jälkensä

Kahden viikon matka syvälle aavikolle satojen kilometrien päähän asutuksesta on elämys, jonka voi ymmärtää vain kokemuksen kautta. Aavikon karu kauneus, polttava aurinko, kaikkialle tunkeutuva hiekka ja öinen tähtitaivas eivät jätä ketään kylmäksi. Monille matka jää ”kerran elämässä” -muistoksi, mutta matkaaja, jonka sydäntä ja sielua aavikko koskettaa, palaa aavikolle varmemmin kuin Mika Waltaria lainaten ”Niilin vettä kerran maistanut” Egyptiin.

Egyptissä on useita syvän aavikon matkoja järjestäviä yrityksiä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.