Mainos

KUVAT: Ruumisjuna pois kapinallisalueelta – omaiset odottavat rakkaitaan

Ukrainan lentotragediassa kuolleiden ruumiita kuljettava juna on saapunut Harkovaan.  Lentoturmassa kuolleiden matkustajien ruumiit on siirretty junasta odottamaan jatkokuljetusta.

Harkovassa ruumiit luovutetaan Hollannin edustajille ja kuljetetaan edelleen Hollantiin, jossa ne myös tunnistetaan.   

Hollannin pääministerin Mark Rutten mukaan ensimmäistä lentokonetta voidaan odottaa jo huomenna.

Ukraina on suostunut siihen, että Hollanti voi ottaa tutkinnan johtoonsa.

Hollannin ulkoministeri Frans Timmermansin mukaan tärkeintä on nyt se, että surevat omaiset saavat kuolleet läheisensä kotiin.

– Ihmettelen koko loppuelämäni sitä, miten kauan siinä meni, että pelastusviranomaiset pääsivät tekemään vaikeaa työtään ja että ihmisen jäänteitä käytetään poliittisessa pelissä, sanoi Timmermans eilen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.