Mainos

Kuvat: Sade hääpäivänä tuottaa onnea, mutta entäs taifuuni?

Filippiineillä tuhansia ihmisiä on evakuoitu maan pohjoisosiin rantautuneen Koppu-taifuunin tieltä. Taifuuni ei kuitenkaan estänyt Madel Ortegaa ja Russel Aquinoa juhlimasta häitään Filippiineillä.

Parin onneksi taifuunin pahin paine iski maan pohjoisosiin, kun häitä vietettiin San Josessa etelään pääkaupunki Manilasta.

Päivä ei ole ollut yhtä onnekas 15 000 ihmiselle, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kuolonuhreista ei ole tietoa. Rankkasateiden takia tulvien ja maanvyöryjen vaara on suuri. Voimakkaimmillaan myrsky on riehunut Casiguran rannikkokaupungissa, jossa asuu noin 31 000 ihmistä.

Koppun ei ennusteta iskevän suoraan Manilaan, mutta myös pääkaupunkiin odotetaan silti kovia tuulia ja sateita. Kovien tuulien ennustetaan jatkuvan Luzonin pääsaaren rannikkoalueilla kolmekin päivää.

Filippiineille iskee vuosittain parisenkymmentä myrskyä. Marraskuussa vuonna 2013 hirmumyrsky Haiyan tappoi yli 6 300 ihmistä ja vei kodin sadoiltatuhansilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.