Mainos

Kuvat: Suomalaistaustainen hakkeri odotti oikeudenkäyntiään Lontoossa – esitti protestilaulun

Suomalais-brittiläinen hakkeri ja aktivisti Lauri Love valmistautui kohtaamaan lontoolaisen oikeusistuimen keskiviikkona laulamalla The Clashin ”Police & Thieves” -kappaletta.

Lontoolaisessa oikeusistuimessa aloitettiin tiistaina kaksipäiväinen oikeudenistunto, jossa päätetään 31-vuotiaan Lauri Loven luovuttamisesta Yhdysvaltoihin.

Love valmistautui tänään oikeudenkäynnin toiseen päivään esittämällä brittiläisen punk rock yhtye The Clashin kappaleen Police & Thieves Lontoon Westminter Magistrate Courtin edustalla. 

Yhdysvallat on pyytänyt Britanniaa luovuttamaan Loven, jota epäillään Yhdysvalloissa tietomurroista valtionhallinnon tietojärjestelmiin. 

New Yorkin, New Jerseyn ja Virginian piirikunnissa Lovea vastaan nostettujen syytteiden mukaan Love on ollut osallisena vuonna 2012 ja 2013 tapahtuneissa tietomurroissa, joiden uhreiksi joutuivat muun muassa Yhdysvaltain armeija, ohjuspuolustusvirasto sekä avaruushallinto Nasa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Love on aiheuttanut vahinkoja miljoonien dollareiden edestä ja vaarantanut yksittäisten valtion työntekijöiden henkilötietosuojaa.

Helsingin Sanomien mukaan Yhdysvallat on lähettänyt Britannialle jopa kolme luovutusvaatimusta Lovesta.

Jos mies päätetään luovuttaa Yhdysvaltoihin, häntä saattaa odottaa jopa vuosikymmenten mittainen vankeustuomio. Loven edustajien mukaan luovutus saattaisi vaarantaa Aspergerin syndroomasta kärsivän Loven terveydentilan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.