Mainos

Kymmeniä kuoli Burundin kapinallisten hyökkäyksessä

Ainakin 58 ihmistä sai surmansa, kun hutukapinalliset hyökkäsivät Burundin pääkaupunkiin Bujumburaan viime yönä. Kapinalliset murhasivat 38 siviiliä, minkä lisäksi kapinallisten ja armeijan välillä puhjenneissa yhteenotoissa sai surmansa 20 ihmistä, kertoivat viranomaiset.

Pääkaupungista kuului tulitusta ja kranaattien räjähdyksiä keskiyöstä aamuvarhaiseen asti, kun sissit iskivät kahteen Bujumburan kaupunginosaan. He sytyttivät taloja tuleen ja ampuivat tutsisiviilejä. Suuri osa uhreista oli lapsia, kertoi paikalle tullut uutistoimisto Reutersin toimittaja.

Presidentti Pierre Buyoya kertoi olevansa järkyttynyt hyökkäyksistä, ja hän lupasi tehdä kaikkensa syyllisten kiinnisaamiseksi. Buyoya tuli valtaan vuoden 1996 vallankaappauksessa. Burundin puolustusministerin mukaan maan turvallisuusjoukot pakottivat lopulta aamulla kapinalliset perääntymään. Surmansa sai viranomaisten mukaan ainakin 20 kapinallista.

Arviolta 150 000 ihmistä on saanut surmansa vuonna 1993 Burundissa uudelleen puhjenneessa sisällissodassa. Tutsit hallitsevat edelleen maan hallitusta ja armeijaa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sekä hutukapinalliset että armeija ovat syyllistyneet lukuisiin siviilien joukkosurmiin.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.