Mainos

Kymmeniä kuoli vankilamellakassa Meksikossa – kaaos alkoi kilpailevien jengien tappelusta

Yli 50 ihmistä on kuollut ja toistakymmentä loukkaantunut tänään vankilamellakassa Monterreyn kaupungissa Pohjois-Meksikossa.

Viranomaisten mukaan vangit sytyttivät tulipalon varastoalueella, kun kaksi kilpailevaa jengiä tappeli ennen puoltayötä paikallista aikaa. Alueen kuvernöörin mukaan tilanne saatiin hallintaan parissa tunnissa. Hänen mukaansa toisen ryhmän johtaja kuului Zetas-huumekartelliin. 

Viranomaisten mukaan vankeja ei päässyt pakoon eikä tuliaseita käytetty. 

Meksikolaiset vankilat ovat pahamaineisia siitä, että vankeja on yleensä enemmän kuin paikkoja. Paot ovat viime vuosina olleet yleisiä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.