Mainos

Kymmeniä lapsia kuoli myrkytykseen Kolumbiassa – tutkinta käyntiin

Brittilehti The Sun kertoo Kolumbian viranomaisten tutkivan myrkytystapausta, jossa uhreina olisi kymmeniä lapsia.

Viranomaisten mukaan elohopeamyrkytys olisi vaatinut jopa 37 lapsen hengen. Myrkytys tapahtui maan luoteisosassa, viidakkoalueella, jossa harjoitetaan laitonta kaivostoimintaa. Alueella asuu paljon alkuperäiskansoja ja yhteisöjä.

Kolumbian perustuslakituomioistuin on hyväksynyt yhteisöjen valituksen, jossa haastetaan Kolumbin valtio oikeuteen lasten kuolemista.

Myös 64 muun ihmisen epäillään kärsineen elohopeamyrkytyksestä. Elohopeaa käytetään kaivoksissa.

Tapaukset ovat sattuneet vuosien 2013 ja 2014 välillä.

Oikeus on myös määrännyt aloitettavaksi tutkimukset laittomasta kaivostoiminnasta suurella alueella Kolumbian luoteisosassa ja Atrato-joen ympäristössä.

Erilaiset aseistetut ryhmittymät rahoittavat usein toimintaansa laittomilla kaivoksilla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.