Mainos

Kyproksen yhdistymisestä aletaan neuvotella

Kyproksen kreikkalainen ja turkkilainen osa ovat päässeet sopuun suunnitelmasta, jonka mukaan ne aloittavat saaren yhdistymiseen tähtäävät neuvottelut. Asiasta ilmoitti Kyproksen turkkilaisten johto tänään. Saaren kreikkalaiset eivät vahvistaneet asiaa tuoreeltaan.

Neuvottelujen odotetaan alkavan mahdollisesti jo ensi viikolla.

Kyproksen kahtiajako on kestänyt 40 vuotta. Turkki valtasi vuonna 1974 saaren pohjoisosan, kun saarella oli tapahtunut vallankaappaus ja uudet vallanpitäjät aikoivat yhdistää Kyproksen Kreikkaan.

Saaren kreikkalaisosalla on kansainvälinen tunnustus. Pohjoisosan turkkilaiset vallanpitäjät on tunnustanut vain Turkki. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.