Mainos

Lääkäri: Keuhkokuume oli syy Clintonin huonovointisuuteen – peruu kampanjamatkansa Kaliforniaan

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaalla Hillary Clintonilla on diagnosoitu keuhkokuume. Asiasta kertoo Clintonin lääkäri.

Lääkärin mukaan Hillary Clinton on toipumassa. Clintonin lääkäri Lisa Bardack sanoo, että Clinton kärsi kuumuudesta ja nestehukasta syyskuun 11. päivän terrori-iskujen muistotilaisuudessa New Yorkissa sunnuntaina. Bardackin mukaan Clintonilla diagnosoitiin keuhkokuume jo perjantaina.

– Clinton on kärsinyt allergiaan liittyvästä yskästä. Perjantaina, pitkittyneen yskän takia, hänellä diagnosoitiin keuhkokuume, Bardack sanoo Clintonin kampanjan julkaisemassa tiedotteessa.  

Bardack tutki presidenttiehdokkaan tämän kotona Chappaquassa New Yorkissa. Bardackin mukaan Clinton on saanut antibiootteja ja häntä on neuvottu lepäämään sekä muuttamaan aikataulujaan.

– Muistotilaisuudessa hän kärsi kuumuudesta ja nestehukasta. Olen juuri tutkinut hänet ja hän toipuu hyvin.

Ehti olla muistotilaisuudessa puolitoista tuntia

Huhumylly 68-vuotiaan Clintonin terveydentilasta kiihtyi aikaisemmin, kun hän joutui poistumaan eilen etuajassa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen muistotilaisuudesta.

Twitterissä levinneellä videolla Clinton näyttää kompuroivan, kun salaisen palvelun agentit auttavat häntä autoon.

Clinton kampanjan tiedotteen mukaan presidenttiehdokas ehti viettää muistotilaisuudessa noin 90 minuuttia ennen poistumistaan. Hän muun muassa ehti tervehtiä terrori-iskun uhrien omaisia.   

Clinton lähti tilaisuudesta ensiksi lähistöllä asuvan tyttärensä Chelsean asunnolle. Parin tunnin kuluttua Clinton poistui asunnolta hymyillen ja vakuutti paikalla olevalle lehdistölle olevansa kunnossa.  

Clinton sai yskänkohtauksen viikko sitten kampanjatilaisuudessa Clevelandissa. Tuolloin yskää selitettiin sillä, että hänellä on allergia.  

Clinton peruu kampanjamatkansa Kaliforniaan

Clintonin kampanja ilmoitti aikaisin tänä aamuna, ettei Clinton matkusta Kaliforniaan kampanjatilaisuuteen tänään tai tiistaina.  

Terrori-iskujen muistotilaisuuden jälkeen Clintonin lääkäri kertoi tiedotteessa neuvoneensa Clintonia lepäämään.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.