Mainos

Lääkäriliiton Pälve: Lääkäreiden koskemattomuus menneisyyttä

Suomen Lääkäriliitto luonnehtii Afganistania ja Pakistania äärimmäisen suuriksi riskipaikoiksi ulkomaalaisille työntekijöille.

Toiminnanjohtaja Heikki Pälveen mukaan tietyissä maissa on tapahtunut viime vuosina huolestuttava muutos asenteissa hoitohenkilöstöä kohtaan. 

– Ennen kaikki osapuolet ovat kunnioittaneet hoitohenkilökuntaa ja punaista ristiä, joka kertoo, että täällä hoidetaan potilaita. Viime aikoina määrätyissä maissa ja erityisesti juuri Afganistanissa ja Pakistanissa on kehittynyt näkemys, joka ei kunnioita minkäänlaisia tämän kaltaisia periaatteita, Pälve toteaa.

Suomalaislääkäreitä ulkomailla

Suomalaislääkäreitä työskentelee ulkomailla noin kolme prosenttia lääkärikunnasta, mikä tarkoittaa lukumääräisesti muutamaa sataa.

Suurin osa lääkäreistä työskentelee ulkomailla määräaikaisesti.

Ulkomaille töihin lähtevien suhteellinen osuus on pysynyt melko muuttumattomana vuosien mittaan.

Noin puolet ulkomaille lähtevistä lääkäreistä menee tekemään kliinistä työtä, noin puolet tutkimusta.

Tutkimusta tehdään tyypillisesti Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa EU:n alueella.

Lääkäriliitto on ollut aktiivinen kehitysyhteistyökumppanuudessa. Liitto on ollut yli 10 vuotta mukana kouluttamassa kehitysmaiden lääkäreitä. ja toisaalta suomalaisia lääkäreitä toimimaan kehitysmaissa. 

Lähde: Heikki Pälve/Suomen Lääkäriliitto

Pälve näkeekin monet tämänhetkisistä konflikteista täysin erilaisina verrattuna aikaisempiin.

Pälve mainitsee vanhojen tärkeiden periaatteiden rikkomisesta Afganistanin ja Pakistanin lisäksi myös Lähi-idän, jossa palestiinalaisjärjestö Hamas on lähettänyt sairaalasta raketteja.

Afganistanissa ja Pakistanissa tilannetta pahentaa epäluulo ulkomaalaisia ja eriuskoisia kohtaan.

– Pakistanissa surmattiin polio-rokotteita antaneita hoitajia, koska heidän epäiltiin tartuttavan potilaisiin jotakin tautia. Afganistanissa taas jokainen ei-muslimi tuntuu olevan talibaneille tappamisen kohde. Kyllä nämä ovat äärimmäisen suuria riskipaikkoja lähteä, Pälve arvioi.

Pälven mukaan esimerkiksi kriisialueilla työskentelevien lääkäreiden työ on suhteellisen turvallista. 

– Suurin osa esimerkiksi lääkäreistä menee tutkimustyöhön tai kliiniseen työhön ja sehän on normaalia, suhteellisen turvallista työtä. Kriisialueelle menossa on aina ongelmia ja on selvää, että näissä asioissa saattaa silloin tällöin tapahtua tragedioita, mutta kyllä se on hyvin harvinaista, Pälve toteaa.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.