Mainos

Vahvistus: Yksi Pariisin epäillyistä antautui

Ranskassa nuorin kolmesta Pariisin terrori-iskun epäillystä on antautunut poliisille. Asiasta kertoivat aiemmin lähteet uutistoimisto AFP:lle, mutta myös Ranskan syyttäjän tiedottaja vahvistaa asian.

Yhden tutkimuksia lähellä olevan lähteen mukaan 18-vuotias mies antautui poliisille puoliltaöin Suomen aikaa sen jälkeen, kun hän oli nähnyt nimensä kiertävän sosiaalisessa mediassa.

Syyttäjän tiedottajan mukaan mies käveli poliisiasemalle Charleville-Mezieresissa, joka sijaitsee reilut 200 kilometriä Pariisista koilliseen.

Tiedottaja sanoi, että mies esitteli itsensä ja hänet laitettiin säilöön.

Eilisessä iskussa Charlie Hebdo -satiirilehteen kuoli 12 ihmistä ja 11 haavoittui.

Iskusta epäillään kolmea miestä, joista kaksi muuta ovat noin kolmikymppiset veljekset. AFP:n lähteen mukaan toinen veljeksistä joutui vankilaan vuonna 2008, koska hän oli osallistunut jihadistiverkostoon, joka yritti lähettää taistelijoita Irakiin.

ABC-kanavan mukaan mies sai kuuden muun kanssa kolmen vuoden vankilatuomion terrorismista. Heitä kaikkia syytettiin noin kymmenen nuoren ranskalaismiehen lähettämisestä al-Qaida-johtaja Abu Musab al-Zarqawin joukkoihin Irakiin. Ranskalaisviranomaisten mukaan mies suunnitteli myös menevänsä kouluttautumaan Syyriaan vuonna 2005.

Poliisi julkaisi yöllä kuvat etsittävistä veljeksistä ja varoitti, että kaksikko on todennäköisesti aseistettu ja vaarallinen. 

Ristiriitaisia tietoja kiinniotoista

Poliisilla on ollut illalla ja yöllä iso operaatio Reimsissä, noin 150 kilometrin päässä Pariisista. Norjan NTB-uutistoimiston mukaan epäillyt varttuivat Reimsissä. 

Illan ja yön aikana mediassa on julkaistu monenlaisia tietoja epäiltyjen kohtalosta. Guardian kertoi jo ennen vuorokauden vaihtumista nimettömään lähteeseen viitaten, että kolme epäiltyä olisi otettu kiinni. Myöhemmin Pariisin apulaispormestari kiisti tiedon.

Uutiskanava NBC puolestaan on kertonut, että yksi epäillyistä olisi kuollut ja kaksi otettu kiinni. Asiaa ei ole vahvistettu muista lähteistä.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.