Mainos

Lähi-idän jouluyö suhteellisen rauhallinen

Hajanainen laukaustenvaihto varjosti jouluyötä Betlehemissä ja muualla Länsirannan sekä Gazan palestiinalaisalueilla. Uusista kuolonuhreista ei kuitenkaan raportoitu.

Väkivaltaisuuksien pelossa joulun vietto oli supistettu Jeesuksen syntymäkaupungissa minimiin, ja paikalle oli uskaltautunut vain pieni joukko pyhiinvaeltajia. Useimmat matkamuistokaupat pysyivät suljettuina ja hotellit ammottivat tyhjyyttään.

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat saapuikuitenkin Betlehemiin helikopterilla. Hän osallistui, kuten joka vuosi, keskiyön messuun Katariinankirkossa Seimiaukion laidalla. Kyseessä oli Arafatin ensimmäinen vierailu Länsirannalle sen jälkeen kun palestiinalaisten kansannousu alkoi syyskuun lopulla.

Rauhansopimus pohdinnassa

Yhdysvalloista kotiin palanneet Israelin ja palestiinalaisten neuvottelijat pohtivat vastauksia presidentti Bill Clintonin esittämiin ehdotuksiin rauhansopimuksista. Osapuolet ilmoittavat Clintonille keskiviikkona, onko ehdotuksista jatkoneuvottelujen pohjaksi.

Israelin radion mukaan pääministeri Ehud Barak tapasi viime yönä lähimpiä avustajiaan ja liittolaisiaan pohtiakseen rauhanehdotuksia. Ulkoministeri Shlomo Ben-Ami kehotti Barakia hyväksymään ehdotukset ja sanoi myös Arafatin olevan taipumassa kannattamaan niitä, radio kertoi. Rauhansopimuksen syntymistä pidetään Barakin ainoana mahdollisuutena voittaa helmikuussa järjestettävät pääministerinvaalit. Arafat puolestaan matkusti Kairoon selostamaan rauhanneuvottelujen tilaa Egyptin presidentille Hosni Mubarakille.

Myönnytyksiä palestiinalaisille

Israelilaisten viestimien mukaan Clintonin ehdotukset pitäisivät sisällään merkittäviä myönnytyksiä palestiinalaisille. Israel mm. luovuttaisi palestiinalaisten hallintaan osia Jerusalemin Vanhasta kaupungista, mukaan lukien sekä muslimeille että juutalaisille pyhän Temppelivuoren. Lisäksi palestiinalaiset saisivat hallintaansa 95 prosenttia Länsirannasta ja koko Gazan alueen.

Palestiinalaisilta puolestaan odotetaan myönnytyksiä mm. siinä, että osa palestiinalaisalueilla sijaitsevista juutalaisten siirtokunnista liitettäisiin Israeliin. Lisäksi palestiinalaisten täytyisi luopua vaatimuksestaan, jonka mukaan noin 3,5 miljoonan palestiinalaispakolaisen on sallittava palata Israeliin.

Yediot Aharonot -lehden tänään julkistaman mielipidekyselyn mukaan Clintonin ehdotuksen jakavat israelilaisia. Niukka enemmistö eli 48 prosenttia vastanneista vastusti myönnytyksiä ja 43 prosenttia kannatti niitä. Lopuilla ei ollut asiasta varmaa mielipidettä. Kyselyn virhemarginaali oli 4,5 prosenttiyksikköä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.