Mainos

Lähi-idässä kostojen yö

Israel on illan ja yön aikana iskenyt useisiin palestiinalaiskohteisiin kostoksi eilisistä palestiinalaisten ääriryhmien veriteoista.

Muun muassa palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin päämajan kerrotaan tuhoutuneen ohjusiskussa Gazassa, jonne Israelin helikopterit tekivät ohjushyökkäyksen varhain tänään. Arafatin henki ei ollut vaarassa, sillä hän on ollut jo kolme kuukautta Ramallahin kaupungissa Israelin valvonnassa.

Israelin iskut ovat jatkaneet viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kiihtynyttä kostonkierrettä Lähi-idässä. Palestiinalaisten ääriryhmien iskuissa on kuollut ainakin 20 ja haavoittunut yli 150 ihmistä. Myös Israelin lukuisat kostoiskut palestiinalaiskohteisiin ovat johtaneet kuolonuhreihin.

Eilen illalla esimerkiksi Jerusalemissa palestiinalainen pommimies teki itsemurhaiskun kahvilaan - ainakin 11 kuoli ja viitisenkymmentä haavoittui. Israel väittää, että palestiinalaiset yrittävät iskuilla estää ensi viikolle aiotun USA:n rauhanvälitysyrityksen.

Yhdysvaltain erityislähettilään Anthony Zinnin on määrä matkustaa ensi viikolla sovittelemaan Israelin ja palestiinalaisten tulehtuneita välejä. Välittömänä tavoitteena on saada molemminpuoliset kostoiskut loppumaan ja tulitauko aikaan.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.