Mainos

Lakiesitys Italiassa: Vegaanista ruokaa lapsilleen syöttäville vanhemmille vankeustuomio

Lapsilleen vegaanista ruokaa syöttäviä vanhempia saattaa uhata Italiassa vankeustuomio, mikäli parlamentaarikon kiistelty lakiesitys menee läpi, kertoo uutistoimisto Reuters.

Silvio Berlusconin perustaman, konservatiivisen Forza Italia -puoleen edustaja Elvira Savino on ehdottanut lakia, joka laittaisi italialaisvanhemmat oikeudelliseen vastuuseen lastensa ruokavalion ravitsevuudesta.

Vegaanit eivät syö mitään eläinperäisiä tuotteita.

Vegetaristit, eli kasvissyöjät puolestaan eivät syö lihaa, kalaa tai kanaa. Usein kasvissyöjät eivät myöskään syö maitotuotteita tai munaa.

Savinon lakiesityksen mukaan vanhempia, jotka altistavat lapsensa ”terveydelle ja tasapainoiselle kasvulle välttämättömien aineksien” puutteelle tulisi voida tuomita jopa vankilaan.

– Minulla ei ole mitään vegaaneja tai kasvissyöjiä vastaan, kunhan kyse on aikuisten ihmisten omasta valinnasta, Savino kertoi uutistoimisto Reutersille antamassaan haastattelussa.

– Minusta on järjetöntä, että vanhempien sallitaan määräillä lapsiaan lähes fanaattiseen, uskonnolliseen tapaan, vaikka heillä ei ole asiasta tieteellistä tietoa, eikä lääkärin mielipidettä ole kysytty.

Jopa seitsemän vuoden vankeustuomio

Lakiesityksessä ehdotetaan vuoden vankilatuomiota vanhemmille, jotka syöttävät lapsilleen ainoastaan vegaanista ruokaa.

Mikäli ruokavalio aiheuttaa lapselle pysyvää terveydellistä vahinkoa, vankeutta voitaisiin määrätä neljä vuotta. Jos lapsi kuolisi puutteellisen ruokavalion seurauksena, vankeutta tulisi voida määrätä Savinon esityksen mukaan jopa seitsemän vuotta.

Laki koskisi kaikkia alle 16-vuotiaita lapsia ja rangaistukset kovenisivat vuodella, mikäli kyseessä olisi alle kolmevuotias lapsi.

Savino kertoo tehneensä lakiesityksen järkytyttyään viime aikoina Italiassa sattuneista tapauksista.

Viime kuussa lääkärit totesivat, että sairaalaan kiidätetty yksivuotias poikalapsi kärsi vaikeasta aliravitsemuksesta vegaanisen ruokavalion seurauksena. Lapsi painoi vain noin kolmekuukautisen vauvan verran.

– Jos edes yksi lapsi päätyy sairaalaan tällaisen käytöksen johdosta, tunnen olevani velvoitettu suojelemaan heitä kaikkia, Savino kertoi Reutersille.

Savinon mukaan lastenlääkärien tulisi olla oikeutettuja ilmoittamaan viranomaisille, mikäli he tapaavat vegaanisen ruokavalion nimeen vannovia vanhempia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.