Mainos

Lapsilla outoja tappavia sairauksia – Kiinassa epäillään uutta saasteskandaalia

Koululaisten vanhemmat ovat vaatineet Kiinan hallitusta ryhtymään toimiin, sillä lähes 500:llä saman huippukoulun lapsella on havaittu muun muassa leukemiaa ja imusolmukesyöpää. Syyttävä sormi osoittaa kohti kampuksen lähellä sijaitsevaa entistä kemiantehdasta.

Kiinan kansallinen televisioyhtiö CCTV paljasti, että lähes viidelläsadalla Changzhoun vieraiden kielten koulun opiskelijalla on havaittu epänormaaleja terveysongelmia. Oireet vaihtelivat ihottumasta aina vakaviin sairauksiin kuten leukemiaan ja imusolmukesyöpään.

Arvostettu koulu on ollut toiminnassa vasta kaksi vuotta. Koulun kampuksen laidalla sijaitsee entinen kemiantehdas, jossa viranomaiset ovat nyt aloittaneet tutkimukset. Pohjaveden saastemittauksista on selvinnyt, että veden epäpuhtaudet ylittävät heittäen kaikki sovitut raja-arvot, CCTV raportoi.

– Pyydän yhtä yksinkertaista asiaa: koulu pitää muuttaa alueelta pois. Jos koulu kieltäytyy muuttamasta, harkitsen lapseni koulunvaihtoa, koululaisen isä kertoo uutistoimisto AFP:lle.

Toistaiseksi oudot terveysongelmat ovat piinanneet vain yhtä koulua, jonka naapurissa kemiantehdas lopetti toimintansa joitakin vuosia sitten.

"Kaikki on ihan normaalia"

Kiinan vuosikymmeniä jatkuneesta nopeasta talouskehityksestä maksetaan nyt kovaa hintaa. Moni kritisoi viranomaisia siitä, että valtavan talouskasvun ihannointi kostautuu nyt lukuisina ympäristö- ja saasteongelmina.

Changzhoun paikallishallinnon julkaiseman laajan raportin mukaan alueella tehdyt mittaukset eivät ylittäneet raja-arvoja.

Epäusko paikallishallintoa kohtaa on kuitenkin kasvussa.

– Olemme pettyneeet paikallishallinnon luotettavuuteen kerta toisensa jälkeen. Se ei ole avoin tai läpinäkyvä toimissaan, erään koululaisen äiti kertoi AFP:lle.

Paikallishallinnon raportin mukaan myös ilmanlaatu alueella oli normaali. 17-vuotias opiskelija on kuitenkin eri mieltä. Hänen mielestään ilma alueella on myrkyllistä. 

– Joillakin luokkakavereillani on selviä ihoreaktioita, toiset taas oksentelivat. Asun itsekin kampuksella ja minulla on vaikeuksia saada unta pistävän hajun vuoksi, AFP:n haastattelema opiskelija sanoo.

Paikallishallinto on kuitenkin eri mieltä. Sen mukaan koulussa opiskelee noin 2500 opiskelijaa, joista ainoastaan neljä oli sairauslomalla ja viisi odotti siirtoa toiseen kouluun raportin tekohetkellä.

– Koulu, opetus ja opiskelu ovat normaaleja, raportti päättää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.