Mainos

Lastenhoitaja sekosi Moskovassa: Surmasi lapsen ja irrotti pään

Moskovan poliisi on pidättänyt naisen, joka heilutteli pikkulapsen irti leikattua päätä Moskovassa Oktjabrskoje Polen metroaseman lähistöllä. Tilanteella oli lukuisia kauhistuneita silminnäköijöitä.

Venäläiset uutissivustot ovat näyttäneet videoita joissa mustaan hijabiin pukeutunut nainen huutaa vahvalla aksentilla venäjäksi "olen terroristi". Nainen on ilmeisesti kotoisin Keski-Aasiasta. REN-TV -televisiokanavan mukaan hän oli 38-vuotias uzbekistanilainen.

Metrolla työskentelevä poliisi lähestyi ensin naista kysyäkseen häneltä henkilöpapereita, mutta nainen reagoi ottamalla irrotetun pään kassistaan. Nainen huusi tappaneensa lapsen ja aikovansa räjäyttää itsensä. Venäläismediassa julkaistut videot näyttävät, kuinka poliisi kamppailee naisen kanssa kunnes muut poliisit tulevat apuun naisen taltuttamisessa. 

Tutkintakomitea ei ole vielä julkistanut kaikkia asian taustoja, mutta jo nyt on kerrottu, että samoilla alueilla lapsenhoitaja on surmannut noin 3-4-vuotiaan lapsen lähellä metroasemaa ja sen jälkeen sytyttänyt asunnon tuleen. 

Tutkinta ei vielä vahvista että tapaukset liittyvät yhteen, mutta venäläismedian mukaan näyttää vahvasti siltä, että kyseessä on sama nainen.

Tekijän uskotaan olleen mieleltään järkkynyt lastenhoitaja.

– Ilmeisen epänormaalista käyttäytymisestä johtuen nainen on lähetetty suoraan psykiatriseen tutkimukseen, jonka tarkoitus on selvittää käsittääkö hän oman toimintansa vaikutuksen, komitean tiedotteessa todetaan. 

Venäläiset uutistoimistot siteeraavat nimettömänä puhuvaa poliisia, jonka mukaan nainen tuntuisi olevan jonkin huumeen vaikutuksen alaisena.

Terrorismipelot heräsivät

Venäjän viranomaiset ovat useasti varoitelleet ISIS-terroristien aiheuttamasta uhasta Venäjälle. Uusia terroritekoja on pelätty siitä lähtien kun Egyptistä lähteneen venäläisen matkustajakoneen maahansyöksy osoittautui terrori-iskuksi viime lokakuussa.

Monet moskovalaiset epäilivätkin tapahtuman olevan osa jonkinlaista terrori-iskua.

– Olin matkalla kotoani metroasemalle. Nainen seisoskeli metron edustalla. Huomasin hänet kaukaa, sillä hän huusi "Allahu Akbar" (Jumala on suurin). Sitten näin verisen pään hänen sylissään mutta ajattelin että se ei ole oikea. Ihmiset lähempänä väkijoukossa sanoivat että kyllä se oli, kuvailee silminnäkijä Polina Nikolskaja Reutersille. 

Ihmisoikeusjärjestöt ovat jo varoittaneet, että tapaus voi johtaa rasistisiin iskuihin. Venäjän äärioikeistolaiset ryhmät ovat ennenkin valinneet Keski-Aasian maista tulleita vierastyöläisiä silmätikuikseen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.