Mainos

Lauttapalo sammutettiin Pohjanmerellä

Brittiyhtiön matkustajalautalla varhain aamulla syttynyt tulipalo saatiin sammutettua Pohjanmerellä, viranomaiset kertovat. Kukaan Belgiaan matkalla olleista 611 ihmisestä ei tiettävästi loukkaantunut.

-Kapteeni valmistautuu käynnistämään moottorit ja jatkamaan matkaa kohti Zeebruggea omin voimin. Lautan odotetaan olevan perillä iltapäivällä, vakuutti P&O-yhtiön edustaja Chris Lamming aamupäivällä.

Sammutustöihin lähetetyt palomiehet saivat tilanteen hallintaansa kello 6.30 paikallista aikaa, jolloin onnettomuuslautta oli Great Yarmouthin rannikolla vähän matkan päässä Norfolkista. Ketään ei jouduttu evakuoimaan.

Lähistöllä olleita laivoja pyydettiin pysymään valmiudessa mahdollisten evakuointien varalta. Matkustajia kehotettiin puolestaan pukeutumaan pelastusliiveihin ja kerääntymään kannelle. Rannikkovartiosto sai ilmoituksen Hullista lähteneen aluksen palosta kello 2.20.

Onnettomuuslautassa on turvajärjestelmä, joka eristää palavan konehuoneen automaattisesti. P&O:n mukaan uhkaava palo saatiin tukahdutettua ennen palomiesten saapumista paikalle. Lauttamatka Hullista Zeebruggeen kestää normaalisti 13 ja puoli tuntia. Vuonna 1987 rakennettuun alukseen mahtuu 1250 matkustajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.