Mainos

Lehti: Rikollisjengit saattavat yhdistää voimansa tappaakseen poliiseja

Baltimoren poliisin mukaan on ”todellinen uhka”, että kaupungin kilpailevat rikollisjengit liittyvät yhteen tappaakseen poliiseja, kertovat muun muassa Baltimore Sun -lehti ja CBS News

Poliisin tietojen mukaan ”useat jengit”, kuten Black Guerrilla Family, the Bloods and the Crips ovat liittoutuneet vahingoittaakseen poliisia.

– Lainvalvojien on syytä ryhtyä tarvittaviin toimiin taatakseen turvallisuutensa, poliisi sanoi.

Poliisin tiedottaja Eric Kowalczyk ei kuitenkaan kerro, miten tieto on saatu ja miksi poliisi pitää tietolähdettä luotettavana.

Hän ei myöskään kertonut, liittyykö jengien mahdollinen yhteistyö poliisin pidätyksen yhteydessä surmansa saaneen Freddie Grayn tapaukseen.

Viime joulukuussa poliisi julkaisi muistion, jonka mukaan Black Guerrilla Family -jengin jäsenten väitettiin ottavan kohteekseen valkoisia poliiseja Marylandissa. 

Baltimoreen on julistettu hätätila ja kansalliskaarti on saapumassa kaupunkiin hillitsemään protesteja. Ainakin seitsemän poliisin on kerrottu loukkaantuneen levottomuuksissa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.