Mainos

Lehti: Saksa keskeytti aseviennin Saudi-Arabiaan

Saksa on päättänyt keskeyttää aseiden viennin Saudi-Arabiaan alueen epävakauden takia, kertoo Bild-lehti.

Sen mukaan hallituksen turvallisuuspoliittinen valiokunta päätti asiasta aiemmin tällä viikolla liittokansleri Angela Merkelin johdolla. Tietoa ei ole virallisesti vahvistettu.  

Lehden mukaan Saudi-Arabia on ollut Saksan aseteollisuuden tärkeimpiä ostajia. Vuonna 2013 aseviennin arvo oli 360 miljoonaa euroa. 

Tiukkaa islamilaisuuden tulkintaa noudattavaa öljyntuottajamaata on arvosteltu ihmisoikeusloukkauksista. Viimeksi maailmalla tuomittiin laajasti saudibloggarin saama raipparangaistus islamin halventamisesta.

Saudi-Arabian varovaisten uudistusten ei odoteta vauhdittuvan kuningas Abdullahin kuoltua perjantaina. Bild-lehden kyselyn mukaan enemmistö saksalaisista haluaisi lopettaa aseviennin maahan kokonaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.