Mainos

Lehti: Salaisessa EU-asiakirjassa Israelin vastaisia sanktioita

EU on luonnostellut valmiiksi sanktioita, mikäli Israelin toimet Länsirannalla uhkaavat kahden valtion mallin toteutumista, kirjoitti Haaretz-lehti tänään.

Sen mukaan asia selviää salaisesta asiakirjaluonnoksesta, josta sille kertoivat nimettömänä pysyttelevät lähteet.  

Israelilaislehden mukaan sanktiot voisivat tulla kyseeseen esimerkiksi siinä tapauksessa, että Israel jatkaisi uudisrakentamisesta Jerusalemissa ja sen lähiympäristössä. Esimerkkinä vastatoimista mainittiin muun muassa Israelin ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen rajoittaminen.  

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoi eilen Helsingin Sanomissa, että EU-maat jakavat näkemyksen siitä, että konfliktin ratkaisun päämääränä pitää olla kaksi elinkelpoista valtiota. Tuomioja ei sunnuntaina halunnut kommentoida Haaretzin uutista STT:lle.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.