Mainos

Lehti: Wikileaks-asiakirja hyödyttää terroritekojen suunnittelijoita

Paljastussivusto Wikileaksin julkaisemien tiedostojen joukossa on asiakirja, joka luettelee Yhdysvaltain kannalta tärkeitä strategisia ulkomaisia kohteita, kertoo ruotsalainen Svenska Dagbladet -sanomalehti. Dokumentin on allekirjoittanut Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton.

Luettelo on lehden mukaan herättänyt vilkkaan terrorismiin liittyvän keskustelun ainakin kahdella islamistisella nettisivustolla.

Luettelossa on mukana muun muassa saksalainen kemiantehdas, venäläinen kaasulähde, vedenalaisia tiedonsiirtokaapeleita sekä eri maissa sijaitsevia rokote- ja lääketehtaita. Joukossa on myös kaksi ruotsalaista lääkevalmistajaa.

Islamistisivustot ovat julkaisseet luettelon englanniksi, ja osia siitä on käännetty myös arabiaksi.

Ruotsalaisen terrorismiasiantuntijan Magnus Ranstorpin mukaan asiakirjan julkaisseita islamistisivustoja käytetään terrorismia pohtivana aivoriihenä.

- Mutta se on toinen juttu, toteutetaanko tekoja, Ranstorp kommentoi Svenska Dagbladetille.

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.