Mainos

Lehti: Yhdysvallat suunnittelee maahyökkäystä Irakiin

Yhdysvallat suunnittelee syöksevänsä Irakin johtajan Saddam Husseinin vallasta ilmaiskuilla ja suurella maahyökkäyksellä, johon ottaisi osaa jopa neljännesmiljoona sotilasta. Asiasta kertoi New York Times tänään.

Alunperin operaatio oli tarkoitus aloittaa jo tänä syksynä, mutta lehden käyttämien lähteiden mukaan sitä on nyt lykätty ensi vuoden alkuun, jotta presidentti George W. Bushin hallinnolle jäisi riittävästi aikaa hankkia kampanjalle diplomaattista tukea ja varautua öljyn hinnan mahdolliseen nousuun.

Myös Lähi-idän tilanteen toivotaan paranevan. Maajoukkojen käytöstä sovittiin lehden mukaan sen jälkeen, kun sotilasstrategeille kävi selväksi, ettei maan sisäisillä voimilla ole mitään toivoa saada Saddamia syrjäytettyä. Suunnitelmat ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa, eikä mitään operatiivisia toimia ole vielä aloitettu, lehti korosti.

(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.