Mainos

Leijonan ampunut australialaiseläintarha vihan kohteena

Karanneen leijonan ampunut australialaiseläintarha on saanut osakseen ryöpyn vihaista palautetta. Eläintarhan henkilökunta joutui ampumaan karanneen naarasleijonan toissapäivänä, koska se uhkasi alueella vierailevien ihmisten turvallisuutta.

- Lähinnä olemme saaneet vihaista sähköpostia, mutta ihmiset ovat myös soittaneet ja kiroilleet henkilökunnalle, eläintarhassa työskentelevä John Appleby kertoo.

- Lisäksi ihmiset ovat sanoneet tyhmiä asioita, kuten "seuraavalla kerralla älä ammu eläintä, ammu itsesi", Appleby jatkaa.

Puiston omistaja Sally Padey on puolustanut oikeuttaan leijonan ampumiseen. Hän sanoo tehneensä nopean päätöksen ajatellen yleisön turvallisuutta. Ihmiset ovat kyselleet, miksi leijonaan ei käytetty rauhoittavaa asetta.

Applebyn mukaan rauhoittavan aseen käyttöön olisi kuitenkin liittynyt liian suuri riski. Nuolen osuttua eläimeen olisi kestänyt kymmenen minuuttia, ennen kuin aine olisi alkanut vaikuttaa.

- Leijona voi muuttua rauhoittavista nuolista erittäin aggressiiviseksi. Jos se olisi sitten mennyt yleisön joukkoon, se olisi ollut liian suuri riski, Appleby selventää.

Puiston omistaja Padey kertoo tehneensä ensimmäistä kertaa elämässään päätöksen järjellään eikä sydämellään, ja sanoo elävänsä päätöksensä kanssa.

Yhdeksänvuotias Jamelia-leijona ammuttiin kuoliaaksi australialaisessa eläintarhassa sen jälkeen, kun se oli karannut aitauksestaan. Eläin ei suoraan uhannut ketään ihmistä, mutta eläintarhan väki ampui sen, kun se alkoi hiljaa lähestyä vierailijoiden aluetta. Varotoimenpiteenä kymmenet vierailijat ja henkilökunta piiloutuivat rakennuksiin.

(MTV3-AFP)

(18.3.)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.