Mainos

Lentokentän sulkenut outo aine paljastui hunajaksi

Kaliforniassa lentokentän sulkenut epäilyttävä aine on paljastunut hunajaksi, varmistaa Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI.

Viranomaiset sulkivat Bakersfieldissä sijaitsevan pienen lentokentän, kun erään matkustajan matkalaukusta löydettiin vaaralliseksi väitettyä ainetta. Tapaus keskeytti lentoliikenteen, ja kaksi työntekijää joutui käymään tarkastuksessa sairaalassa jouduttuaan kosketuksiin aineen kanssa.

Matkustaja, jonka laukusta aine löydettiin, on 31-vuotias Francisco Ramirez. Puutarhurina Milwaukeessa toimiva mies kertoi poliisille kuljettaneensa matkatavaroissaan ainoastaan hunajaa sisältäneitä pulloja.

- Pulloissa oleva neste on varmistunut hunajaksi. Niistä ei löydetty minkäänlaisia jälkiä räjähteistä tai huumausaineista. Aine oli pelkkää hunajaa, FBI:n edustaja Steve Dupre totesi uutistoimisto Reutersille.

Paikallisen poliisin mukaan viranomaiset hälytettiin lentokentälle, kun matkalaukkujen läpivalaisussa oli paljastunut epäilyttävän näköistä nestettä viidessä pullossa. Paikanpäällä tehtyjen testien mukaan aine olisi sisältänyt TNT- ja TATP-räjähteitä.

Lentokenttien turvatarkastuksia on kiristetty Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun nigerialaismies yritti räjäyttää lentokoneen Detroitin yllä joulupäivänä.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.