Mainos

Lentokone katosi jälleen korkeuksissa – suomalaisasiantuntija: Erikoista

Lentokoneen putoaminen matkalentokorkeudesta on harvinaista, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Aaltosen mukaan AirAsian koneen katoamisessa voi pitää erikoisena sitä, että se on tapahtunut jälleen yli kymmenessä kilometrissä eli normaalissa matkalennossa.

– Onnettomuudet tapahtuvat yleensä lentokenttien läheisyydessä, laskeutumisen ja lentoonlähdön yhteydessä, Aaltonen muistuttaa.

Aaltosen mukaan onnettomuuden syy selviää vasta kun koneen musta laatikko löytyy.

– Se on taas kerran se juttu, joka kertoo, mistä siellä oli kyse. Kaiken järjen mukaan se voi olla löydettävissä, en pidä sitä mitenkään mahdottomana tässä tapauksessa. Mutta kyllä se aikaa voi taas viedä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan koneen katoamisalueella on ollut tyypillisiä trooppisia ukkosmyrskyjä. Aaltosen mukaan erittäin voimakkailla sääilmiöillä voi olla osuutta onnettomuuteen.

– Mitään ei voi sulkea pois, ennen kuin tutkijat pääsevät käsiksi mustan laatikon tietoihin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.