Mainos

Lentoyhtiön toiminta vihastuttaa – heitti sairaan lapsen ja vanhemmat ulos lennolta

Sveitsiläinen lentoyhtiö Swiss on joutunut maan median hampaisiin sen jälkeen, kun se heitti ulos lennoltaan israelilaisen perheen, koska perheen autistinen lapsi oli yhtiön mielestä käyttäytynyt sopimattomasti. Asiasta kirjoittaa muun muassa uutissivusto The Local.

Tapahtumat saivat alkunsa yli viikko sitten, kun perhe nousi lentokoneeseen Zürichissä Sveitsissä matkustaakseen varaamallaan jatkolennolla Geneveen. Perhe oli hetkeä aiemmin saapunut kaupunkiin Israelista. Matkan tarkoituksena oli vierailla sukulaisten luona ja reissua oli suunniteltu jo kahta kuukautta aiemmin.

Ennen koneen lähtöä perheen 8-vuotias autistinen poika Yaheli alkoi itkeä hillittömästi ja oksensi päälleen. Tämän seurauksena matkustamohenkilökunta pyysi perhettä poistumaan koneesta.

– He häpeällisesti heittivät meidät ulos lennolta. Meidät jätettiin matkalaukkujemme kanssa kentälle järkyttyneinä ja nöyryytettyinä, Yahelin äiti kertoo Israel Hayom -lehdelle.

Kello oli tapahtuma-aikaan kymmenen illalla.

– Onneksi ehdimme viimeiseen Geneveen menevään junaan, äiti toteaa.

Ei asiaa paluulennollekaan

Perheen mukaan se olisi odottanut lentoyhtiöltä enemmän ymmärrystä sairaan lapsen suhteen varsinkin, kun lentoyhtiö kutsuu itseään ”luksus-lentoyhtiöksi”.

Kaiken huipuksi perhe sai pian huomata, että lentoyhtiö oli perunut myös heidän paikkansa paluulennolle. Lentoyhtiö suostui kuitenkin palauttamaan paikat perheelle yli kahden tuhannen euron hintaan.

Perhe päätti kuitenkin lentää takaisin eri lentoyhtiöllä.

– Rahalliset kustannukset eivät ole mitään verrattuna tästä aiheutuneeseen henkiseen tuskaan ja nöyryytykseen, perheenäiti kuvailee.

Lentoyhtiö Swiss, joka on Lufthansa tytäryhtiö, vastasi tapaukseen pahoitellen.

– Olemme hyvin pahoillamme koettelemuksista, joita tämä perhe joutui käymään lävitse. Tämän kaltainen käytös ei ole meille tunnusomaista ja se ei ole käytäntöjemme mukaista.

Yhtiö lupasi myös tutkia tapauksen tarkasti ja korvata vahingot perheelle.

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.